Limoncello-minttusorbetti

Tämä sorbetti on taivaallista. Hienoa siinä on myös se, että tavallaan keksin sen itse, koska keksin googlettaa limoncello-sorbettia, höhöhöö… Ja vastaan tuli tämä resepti! Itse en ole koskaan tarjoillut sitä karhunvatukoiden kanssa vaan ihan sellaisenaan. Ensimmäistä kertaa tehdessä sorbettia ei myöskään tarjoiltu ihan sinä iltana kuin piti, koska pakastaminen ilman jäätelökonetta veikin hieman aikaa… Mutta siis, sorbetti valmistuu hyvin ilman jäätelökonettakin. Jos sorbettiaineksia ei sekoita yhtään pakastamisen aikana, lopputulos on melko hileinen, eikä tämä minua ole haitannut, mutta sekoittaminen useaan kertaan pakastamisen aikana saattaisi parantaa rakennetta. Sorbetti myös sulaa melko nopeasti, joten kannattaa tarjoilla sitä mieluummin pienissä annoksissa ja santsata kuin kasata kerralla kippoon liikaa tavaraa.

  • 5 dl vettä
  • reilu 3 dl sokeria
  • 1,2 dl limoncello-sitruunalikööriä
  • 2,5 dl tuoretta sitruunamehua
  • 1,2 dl pilkottua tuoretta minttua
  • (karhunvatukoita tai muita marjoja sekä sitruunansiivuja koristeluun)

Laita vesi, sokeri ja limoncello pieneen kattilaan keskilämmölle ja lämmitä kiehuvaksi. Sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Ota kattila pois levyltä, lisää sitruunamehu ja minttu. Peitä kannella ja anna jäähtyä.

Kaada seos siivilän läpi ja heitä siivilään jääneet sattumat pois*. Laita seos jäätelökoneeseen ja jäädytä koneen ohjeiden mukaan. Jos sinulla ei ole jäätelökonetta, laita jäähtynyt seos pakastimeen ja pakasta kunnes seos on kokonaan jäässä. Voit sekoittaa seosta muutaman kerran jäätymisen aikana rakenteen parantamiseksi.

*En itse koskaan siivilöi seosta tässä vaiheessa, vaan katson ainoastaan mehua puristaessa, ettei sitruunasta eksy siemeniä mehun mukaan. Tykkään mintunpaloista valmiissa sorbetissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s