Omenajäätelöä keksimuruilla

Tässä reseptissä pääset käyttämään vegaanimaailman muuttanutta raaka-aineinnovaatiota: kikherneiden lientä eli aquafabaa! Sitä käytetään vegaanisessa leivonnassa etenkin kananmunan korvaavana sidosaineena. Ajatus liemen käyttämisestä on monelle kohtuullisen ällöttävä, mutta maku on niin mieto, ettei sitä lopputuloksesta maista lainkaan. Aquafabaa saat helposti talteen esimerkiksi hummusta tehdessä kaatamalla tölkistä liemen omaan rasiaansa ennen kikherneiden huuhtelua. Aquafaban voi hyvin pakastaa, ellet tarvitse sitä sillä hetkellä. Tästä aquafabaan perustuvasta omena-keksimurujäätelöstä tuli huikean hyvää! Englanninkielinen alkuperäisresepti ja kuvat löytyvät täältä. Olen poistanut alkuperäisestä reseptistä viinikiven (cream of tartar), koska a) sitä on vaikea löytää ja b) pärjäsin ihan hyvin ilmankin. Lisäksi käytin täytteisiin vain fariinisokeria, koska se on hyvää, mutta tuskin isoa eroa tulee, vaikka käyttäisit tavallista sokeria.

Keksimurut

  • 1,2 dl jauhoja
  • 2 rkl sinistä Keijua
  • 2 rkl fariinisokeria

Omenatäyte

  • 3 keskikokoista omenaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl muskottipähkinää
  • 1 rkl sinistä Keijua
  • 1 rkl fariinisokeria

Jäätelöpohja

  • 1,2 dl aquafabaa eli kikhernelientä
  • 1,2 dl sokeria
  • 1 tl vanilja-aromia
  • 0,6 dl kasvimaitoa (itse käytin soijamaitoa)

Valmistus

Keksimurut: Yhdistä jauhot, sokeri ja Keiju pienessä kulhossa. Sekoita, kunnes seos on muruista. Lisää vettä tarvittaessa. Paista uunissa 160 asteessa kunnes murut ovat hieman ruskistuneet.

Omenat: Kuori omenat, jos haluat. Poista omenista kodat ja pilko ne. Laita omenapalat pieneen kattilaan yhdessä muskottipähkinän, kanelin ja fariinisokerin kanssa. Anna seoksen keittyä kannen alla kunnes omena on niin pehmeää, että se hajoaa. Lisää Keiju.

Jäätelöpohja: Vatkaa aquafabaa sähkövatkaimella kunnes se on kovaa. Vaahto on valmista, kun kulhon pystyy kääntää ylösalaisin ilman, että vaahto putoaa kulhosta (vrt. valkuaisvaahto). Lisää hiljalleen sokeria samalla seosta vatkaten. Kääntele seokseen vanilja-aromi ja maito.

Lisää jäätelöpohjaan omenaseos ja keksimurut ja sekoita varovasti. Pakasta jäätelöä yön yli.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s