Soijakorma

Resepti on Vegaanin keittokirja –kirjasta (toim. Inna somersalo).

soijakormapieni

Intialainen ruoka on ehkä mun kaikista suurinta suosikkiruokaa. Harmillisesti se ei oikein kotona tehtynä koskaan maistu yhtä hyvälle kuin ravintolassa. Tämä resepti pääsee kuitenkin lähelle, ja on simppeli valmistaa. Jos et halua ostaa currytahnaa, voit googlailla netistä currytahnojen sisällysluetteloja, ja käyttää vain samoja aineksia maustehyllystäsi. Tämä taktiikka tosin on aiheuttanut omissa soijakormaerissäni hieman vaihtelua – joskus ruoka on todella hyvää, ja joskus mausteita on päätynyt ruokaan liian vähän. Mantelirouheen sijaan voit käyttää myös mantelijauhoa. Jos et omista sauvasekoitinta tai blenderiä, voit hyvin sekoittaa kastikkeen ainekset kulhossa ihan vain haarukalla sekoittaen. Tällöin mantelijauhe lienee myös mantelirouhetta parempi vaihtoehto, sillä rouhe ei murskaamatta paksunna kastiketta.

Ympäristötietoisempi vaihtoehto riisille tämän ruoan kanssa on esimerkiksi suomalainen rikottu ohrasuurimo, jota näkyy myös kuvassa. Kastikkeen kylkeen sopisi myös esimerkiksi Go On –soijarahka joko sellaisenaan tai raita-tyyppisesti maustettuna.

4 annosta

  • 150 g soijapaloja
  • 1 rkl öljyä
  • 1 sipuli pilkottuna
  • 3,5 dl maustamatonta (soija)jogurttia
  • 2 dl kaura- tai soijakermaa
  • 25 g vegaanista margariinia
  • 0,5 tl suola
  • 1 tl kurkumaa
  • 2 tl chilijauhetta
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 1 rkl intialaista currytahnaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 rkl mantelirouhetta tai -jauhoja
  • (tarjoiluun tuoretta korianteria)
  • riisiä/ohrasuurimoita/muuta kastikkeen kaveriksi

Keitä soijapaloja kasvisliemessä pussin ohjeen mukaan. Puristele ylimääräinen keitinvesi pois. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paista sipulia öljyssä, kunnes se pehmenee. Laita soijapalat uunivuokaan. Sekoita loput ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi ja kaada seos soijapalojen päälle. Paista uunissa puolisen tuntia. Tarjoile riisin (tai kernaasti niiden ohrasuurimoiden!) kera.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s