Linssipyörykät ja kermainen pinaattikastike

Resepti Paula Heinosen kirjasta Vegeä.

Huom! Resepti vaatii taikinalle vähintään puolen tunnin lepoaikaa ennen paistamista.

linssipyorykatipieni

Tällä reseptillä pyöräyttää makoisat pyörykät, jotka maistunevat myös lähtökohtaisesti vieraita tai kovin voimakkaita makuja vieroksuville. Taika on isolta osin myös ihanassa ja helposti valmistuvassa pinaattikastikkeessa. Voit syödä pyörykät joko yksin kastikkeen kanssa tai laittaa niiden kaveriksi vaikkapa perunamuusia. Jos syöt ne ilman lisuketta, resepti kannattaa tehdä ainakin puolitoistakertaisena. Mikäli et halua hankkia oluthiivahiutaleita, voit jättää ne ohjeesta pois. Tällä kertaa tein pyörykät uunissa; paistamalla ne ilman leivinpaperia rasvatulla uuninpellillä niihin sai kivemman pinnan kuin leivinpaperin kanssa. Pyöryköistä saa myös kivaa naposteltavaa illanistujaisiin. Kastike toimii tällöin dipin tyyliin.

Noin 30 pyörykkää

  • 2 keskikokoista perunaa
  • 3 dl kuivia punaisia linssejä
  • 2 porkkanaa raastettuna
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 tl agavesiirappia (tai tavallista siirappia tai hunajaa)
  • 0,5 dl ravintohiivahiutaleita
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl kasvisliemijauhetta (tai pala kasvisliemikuutiota)
  • ripaus valkopippuria
  • öljyä

Keitä perunat ja laita jäähtymään. Huuhtele linssit huolellisesti ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan (10 minuuttia). Pane linssit valumaan siivilään. Raasta porkkanat ja muussaa perunat.

Yhdistä kaikki aineet suuressa kulhossa ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Pane pyörykkätaikina jääkaappiin ja anna tekeytyä aina puolesta tunnista kokonaiseen vuorokauteen.

Pyörittele taikinasta pienehköjä pyöryköitä ja paista pannulla tilkassa öljyä niin, että lopputuloksena on rapea pinta. Älä laita pannulle liian monta pyörykkää kerrallaan jottei kääntämisestä tule liian hankalaa. Voit pannulla paistamisen sijaan paistaa pyöryköitä uunissa, 200 astetta 20-30 minuuttia. Käännä paistoajan puolessa välissä.

Pinaattikastike

  • 1 rkl öljyä
  • 100 g hienonnettua pinaattia (pakaste)
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 dl kaurakermaa
  • rouhittua mustapippuria

Lorauta kattilaan hiukan oliiviöljyä ja pane pinaatti sulamaan. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Kun pinaattipalat ovat puoliksi sulaneet, kaada joukkoon kaurakerma.

Alenna lämpöä ja sekoita kunnes kastike pulpahtaa muutaman kerran ja pinaatit ovat täysin sulaneet.

Rouhi sekaan mustapippuria.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s