Wrapit

 

wrapitpieni

Mulla tulee wrapeistä aina mieleen teini-ikä sekä semisti uusavuttomat nuoret opiskelijat. Tex-mex-ruoka taisi nousta pinnalle joskus mun ollessa yläasteikäinen, ja yhdistän kaikenlaisten wrappien maihinnousun samaan ajankohtaan.  Itse aloitin wrap-taipaleeni seiskalla valmistamalla kotona wrapit lätyistä lähtien itse, mikä takasi toisaalta huikean hyvät lätyt sekä toisaalta johti äitin valurautapannun pinnoitteen lopulliseen tuhoutumiseen. Sittemmin olen siirtynyt valmistamaan kaikki wrap- ja chapati-lätyt suoraan meidän vanhanaikaisen hellan levyllä – kätevää!

Yhä tänä päivänä wrapit taitavat olla monen (myös ei-uusavuttoman) pelastus tilanteessa, jossa kotiin on tulossa vieraita istumaan iltaa, muttei millään jaksaisi tai osaisi panostaa ruoanlaittoon tai etsiä reseptiä, joka sopii kaikkien ruokavalioon. Wrappeja siis voi valmistaa vaikka niin, että keliaakikko tai kasvissyöjä saa valita itselleen sopivat täytteet. (Gluteenittomiakin lättyjä siis on.) Kyä ei voi muuta sanoa ku että onneksi meillä on wrapit!

NYT pääset siis VIHDOIN laittamaan niitä vegeprotskujen kuumimpia uutuuksia, jos sellaisia olet halunnut hankkia! Nyhtökauraa, härkistä, quornia, mifua – tähän uppoaa mikä vaan! Eli hanki sitä, mikä eniten kiinnostaa tai mitä onnistut kaupasta löytämään. Lisätietoa nyhtiksestä ja härkiksestä löytyy Outojen Aineiden Ensyklopediasta. Muista, että ruskistus tekee käyttövalmiistakin kasvisprotskusta yleensä kivemman! Jos haluat paksun jauhelihamaisen kastikkeen, voit koittaa laittaa härkiksen tai ”jauheliha”-quornin (löytyy pakasteesta) sekaan kaurapohjaista Yosan tai Oatlyn fraichea, jotka siis imitoivat ranskankermaa. Vaihtoehtoisesti voit käyttää vaan ihan soija- tai kaurakermaa, jos et halua niin paksua lopputulosta. Kastikkeen voi maustaa maun mukaan – helposti se käy esimerkiksi taco-mausteseoksella.

Jos taas haluat kuuman vihjeen suoraan suomalaisesta vegaanialamaailmasta, niin tässä se on: osta sieltä tex-mex-hyllyltä Santa Marian Crispy Chicken -maustepussi, keitä noin 80-100 g soijapaloja tai -suikaleita vahvassa kasvisliemessä kunnes ovat läpeensä pehmeitä, puristele ne vähän kuivemmiksi, sekoita maustepussin ja öljylorauksen kanssa, ja laita uuniin ohjeen mukaan. Uunissa ne ruskistuvat ihanan rapeiksi, eikä muita mausteita tai kastikkeita tarvita. Tämä on yksi harvoista vastaani tulleista tavoista valmistaa soijafileitä niin, että syön niitä mielelläni.

Itse käytin wrapeissäni Crispy Chicken -myllytettyjä soijapaloja, koska se tuli halvimmaksi ja koska hyvää. Muiksi täytteiksi laitoin lehtisalaattia, hummusta, sokeritonta ja maustamatonta soijajogurttia sekä salsaa. Salsaan meni kaksi pienehköä tomaattia, yksi punasipuli, loraus limemehua pullosta, suolaa ja pippuria. Jos olisin ollut lättyjen kanssa viitseliäs, olisin tehnyt itse ja säästänyt ja nauttinut. Jos viitseliäisyys kuulostaa sinulta, Google on ystäväsi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s